skip to Main Content

Kokenut remontoija

Toteutamme vuosittain kymmeniä erikokoisia ja tyyppisiä vahinkokorjauksia. Meiltä löytyy kattava yhteistyökumppanuusverkosto kokonaisvaltaiseen vahinkokorjauksen suorittamiseen ilman turhia katkoja.

Vahingon sattuessa

Vakuutusyhtiöiden ohjeiden mukaisesti ensisijaisesti tulee esim. vuotovahingosta ilmoittaa vakuutusyhtiölle, suosittelemme kuitenkin ensisijaisesti soittamaan putkimiehelle. Vuotanut vesi kannattaa jos mahdollista kuivata laajemman vahingon välttämiseksi.

Vauriokartoittaja suorittaa tarvittavat kosteus- mittaukset vaurio-alueen selvittämiseksi, sekä antaa suositukset vaurion korjaamiseksi. Lisäksi vahinkokartoittajat yleensä osaavat kertoa kuinka asioissa on parhain tapa edetä, sekä osaavat suositella hyviä saneerausliikkeitä työn suorittamiseen.

Korjauskustannukset

Riippuen vakuutusyhtiöstä ja rakennuksen iästä, tai vaikkapa vakuutuksen tyypistä, korvaustavat ja määrät ovat poikkeavia. Kohteissa, joissa rakenteet tunnetaan ja vahingon laajuus tiedetään tarkasti, voidaan antaa urakkahinta purku-, sekä kasaustöistä. Yleensä purkutyöt kuitenkin tehdään laskutyönä, jolloin vältetään mahdolliset epäselvyydet.

Suuremmissa vahingoissa työlle kannattaa ottaa suunnittelija, sekä valvoja joka hoitaa korjaustyöstä asianmukaiset suunnitelmat, kilpailutuksen, sekä valvoo suoritettavan työn.

Vesivahinkokorjaus

Vesivahingoista puhuttaessa, tarkoitetaan esim. erilaisten putkirikkojen aiheuttamaa äkillistä vuotovahinkoa, poikkeuksena tietenkin rakennuksen ulkopuolelta tuleva vesi esim. kattovuoto tai äkillinen tulva.

Kosteusvauriokorjaus

Kosteusvaurioista puhuttaessa rakenne on päässyt kostumaan esimerkiksi liitoksestaan vuotavan kodinkoneen aiheuttamasta vauriosta, tai rakenteessa piilossa sijaitsevan lvi laitteen aiheuttamasta vuodosta, jota ei ole huomattu ajoissa, jolloin rakenne on pahimmillaan ollut kosteusrasituksessa jo pitkänkin ajan aiheuttaen esim. homekasvustoja.

Vauriokorjauksessa tulee huomioida monta eri muuttujaa, ja työtä ei kannata missään tapauksessa lähteä ilman ammattitaitoa ja sopivaa välineistöä suorittamaan. Suoritamme korjaustyön tarvittaessa Asbestipurkutyömääräysten mukaisesti, sekä terveystarkastajan ohjeita noudattaen. Tilat on esimerkiksi alipaineistettava työnajaksi, jolloin vältytään mahdollisten homeitiöiden lisäleviämiseltä muihin tiloihin.

Palovahinkokorjaus

Pienissä huoneistopalovahingoissa suurimman vaivan aiheuttaa yleensä noki, joka parhaimmillaan lähtee pelkällä erikoispesulla, mutta pahimmillaan aiheuttaa rakenteisiin asti vaativaa palovahinkosaneerausta.

Erikoissiivoukset

Suoritamme erilaisia siivoustöitä nokipesuista kalmasiivoukseen.

Siivouksessa ei aina välttämättä ”perinteiset” aineet toimi, päinvastoin niistä voi olla jopa haittaa. Arvioimme aina pintoihin tarvittavat pesuaineet materiaalin ja pinnan likaisuuden mukaan.

Käytössämme on otsonaattori, ja kattavat yhteistyökumppanit esim. hajunpoistoon savuttajalla.